Energia-alalla tarvitaan 17 000 uutta osaajaa!

Tekijätarpeessa me löydämme oikeat osaajat, sillä olemme erikoistuneet energia-alaan. Motivan syksyllä tekemän tutkimuksen mukaan Energia-alalle tarvitaan jopa 17 000 uutta osaajaa vuoteen 2035 mennessä. Tämä tarkoittaa, että parhaista osaajista on kova kilpailu ja oikea osaaja saattaa olla joskus hyvässä piilossa. Me nappaamme ja löydämme nekin työn taitajat, joita muut eivät löydä – referenssit sen kertovat.

 

Osaajapula hidastaa vihreää siirtymää

LinkedIn osasi kertoa Helmikuussa 2025, että uusiutuvan energian parissa olevia tekijöitä on vaikea löytää ja esimerkiksi energiavarastoihin liittyvää osaamista suorastaan erittäin vaikeaa! Älä anna osaajapulan jarruttaa vihreää siirtymää ja kasvua, vaan nappaa vinkit talteen blogistamme.

 

Kokemusta ja sydäntä energia-alalle

Meillä on laaja kokemus ja vankka osaaminen energia-alan rekrytoinneista, ja olemme auttaneet lukuisia yrityksiä löytämään oikeat osaajat vihreän siirtymän tueksi. Vihreä siirtymä vaatii osaajia ja osaamista – ihan jokaisessa osaamisketjun vaiheessa. Ilman osaajia, vihreää kasvua ei synny. 

Me Porkkanalla ja Kepillä olemme oman arvovalintamme tehneet, ja teemme suurella sydämellä töitä uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän parissa toimivien yritysten osaajahaasteissa. Kaipaatpa tiimisi sitten teknistä tai liiketoiminnan osaajaa, täältä löytyy jeesi! Ymmärrämme toimialan erityispiirteet, tarpeet ja osaajaprofiilit.

Uudista rekrytointisi vihreän siirtymän vaatimusten mukaan

Uusia osaajia on haettava myös energia-alan ulkopuolelta. Tällöin olennaista on tunnistaa vahva pohjaosaaminen, oppimiskyky ja motivaatio, joiden varaan toimialaosaaminen voidaan rakentaa. Rekrytoinnissa ei aina kannata etsiä valmista – vaan potentiaalia. Lue blogistamme, minkälaisella taustalla Hanna ponnisti uusiutuvan energian tehtävien pariin!

Ota yhteyttä – löydämme oikeat tekijät

Ota yhteyttä asiantuntijaamme:

Enni Vallius
040 630 8125
enni@porkkanajakeppi.fi

tai jätä yhteydenottopyyntösi tässä

Etsitkö osaajia vihreän siirtymän tai energia-alan tehtäviin? Kokemuksemme mukaan parhaat tulokset ja oikeat tekijät saavutetaan tehokkaimmin hybridirekrytoinnilla.

Tuloksia tehdään täällä

Ota yhteyttä, odotamme jo lähtötelineissä
Ota yhteyttä