Miten rekrytoida paremmin?

Kukapa ei haluaisi olla mestari lajissaan. Me osaamme kaikki rekrytointiskenen temput ja taiat ja kerromme niistä mielellämme sinullekin.

Yksi yritysten kivistä kengässä kasvun tiellä on puute osaavasta työvoimasta. Osaamisen hankinta eli rekrytointi ei ole salatiedettä, mutta taitolaji se on. Onneksi meiltä löytyy tähän teemaan täydellinen työkalupakki.

Rekrytointi on ennen kaikkea hyvin suunniteltu prosessi, jossa vastuut, toimenpiteet, järjestelmät yms. on tarkkaan mietitty. Kun kaupan päälle kaikki edellä mainitut ovat rekrytointia tekevien hallussa, ollaan jo pitkällä. 

Tuloksia saadaan tekemällä – sen me Porkkanat osaamme.

Ota yhteyttä

Astetta parempi rekrytointi­koulutus

Porkkanoiden rekrykoulutus on kuin raikas tuulahdus. Sinä kerrot tarpeesi, me muotoilemme sisällön sen mukaan. Olemme kouluttaneet asiakkaitamme esimerkiksi rekrytointiprosessin vaiheisiin tai sukeltaneet syvemmin työnantajamielikuvaan.

Mitä saat, kun hankit Porkkanoilta rekrytointikoulutusta?

🥕 Työnantajamielikuvan kirkastaminen: miksi tästä meuhkataan ja mitä esihenkilöiden tulee asiasta ainakin tietää?

🥕 Rekrytointiprosessi vaihe vaiheelta – mitä siihen kuuluu ja miten kahlata sen läpi menestyksekkäästi?

🥕 Parhaat tipsit rekrytointiprosessin kaikkiin vaiheisiin.

Ai miksi nämä ovat tärkeitä juttuja?

Rekrytointiprosessissa tulee huomioida yhdenvertaisuus ja se, että prosessi etenee lainsäädäntöä noudattaen myös GDPR mielessä pitäen. Moderni rekryprosessi on laadukas ja monipuolinen kokonaisuus (jotain ihan muuta kuin vanha post and pray -malli). Investointi voi tuntua kovalta, mutta virherekryn hinta on todennäköisesti vielä kovempi. Ammattitaitoisella otteella riski virherekrytointiin pienenee ja loistavan kandidaatin löytyminen on todennäköisempää.

Kaksisuuntaisuus on osa rekrytointiprosessia – jokainen kandidaattikin arvioi organisaatiota ja rekrytointiprosessista jäänyttä tunnejälkeä ja on myös potentiaalinen asiakas. Rekrytointiprosessi on hoidettava aina huolella maaliin! #hakijakokemus

Täytä mieluummin yhteydenottolomake kuin pulloposti ja aletaan töihin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää »

Rekrytoinnin muotoilu menestyk­sekkäästi

Haluamme auttaa sinua rekrytoimaan toimivammin ja kestävämmin. Siksi autamme sinua viilaamaan kaikki rekrytoinnin osa-alueet minttiin!

Olemme tukenasi mm.

🥕 rekrytointiprosessin rakentamisessa tai uudelleenmuotoilussa,

🥕 kohderyhmien määrittelyssä ja rekrytointikanavien valinnassa,

🥕 haastattelukäytäntöjen kehittämisessä,

🥕 hakijakokemuksen seuraamisessa ja parantamisessa sekä

🥕 perehdyttämisen prosessien luomisessa ja perehdytyksen laadukkuuden varmistamisessa.

Haluatko tietää lisää? Odotamme porkkanoina puhelimen ääressä.

Ota yhteyttä ja kysy lisää »

Työnantaja­kuva nousukiitoon

Työnantajakuva, EB, employer branding. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olemme tukenasi niin strategisella kuin operatiivisellakin tasolla!

Miksi tämä on tärkeää? Ja mitä jokaisen rekrytointeihin osallistuvan kuuluu asiasta ainakin tietää? Haluaisitko myös kehittää ja selkeyttää yrityksesi työnantajakuvaa? Tai ihmetteletkö, miksi sitä pitäisi edes ajatella...

Jos haluat kuulla Porkkanoiden vinkit siihen, miten tosissaan otettu työnantajakuva ja sen kirkastamisprosessi helpottavat rekrytointiprosessia, ja kuinka koko prosessin voi hoitaa euromääräisesti halvemmalla, niin ota yhteyttä! Sitä varten me täällä ollaan.

Porkkanat auttavat sinua mm.

🥕 nykytila-analyysin tekemisessän,

🥕 työnantajakuva-suunnitelman luomisessa ja

🥕 työnantajakuva-suunnitelman toteutuksessa.

Ota yhteyttä ja kysy lisää »

Työnantaja, näin loistat työhaastattelijana

Kaivatko jo killinkejä taskun pohjalta? Ei hei tarvii. Maksuton oppaamme tarjoilee parhaat vinkit ja työnantajan kysymykset työhaastatteluun! Ohjeidemme avulla kehityt haastattelijana, rakennat positiivista kandidaattikokemusta ja työnantajamielikuvaa, sekä opit, mitä haastattelussa EI saa kysyä.

Tuloksia tehdään täällä

Ota yhteyttä, odotamme jo lähtötelineissä