Vieraskynä – Helvetin hankala työntekijä?

Sopiiko, että unohdan hetkeksi suomalaisen nöyristelyn ja puhun suoraan?

Täältä pesee: Olen pitänyt itseäni jackpottina työnantajilleni! Haluan olla työssäni aktiivinen toimija ja avainpelaaja. Olen ahkera, sinnikäs, ehdottoman työorientoitunut ja kohtuullisen hyvillä hoksottimillakin varustettu. Pidän vastuusta ja vapaudesta. Kommunikoin sujuvasti asiakkaiden kanssa sekä pidän hyvää duunifiilistä aktiivisesti yllä työyhteisössä. En ole tittelinkipeä vaan työn sisältö merkitsee muodollista asemaa enemmän. Bonuksena pyrin myös pitämään fokuksen töissä ollessani työasioissa ja vapaalla ylläpitää hyvinvointiani aktiivisesti. Väitän, että optimaalisissa olosuhteissa, oikeiden ihmisten ympäröimänä pystyn tuottamaan työnantajalleni lisäarvoa tuplasti minuun kohdistuneita odotuksia enemmän.

Kuitenkin olen vanhemmiten (jep!) ja viisaampana tajunnut, että voin olla – ja olen ollutkin – esimiehilleni myös iso kivi kengässä. Olen kyseenalaistanut päätöksiä ja päättämättömyyttä, halunnut näkymiä ja suuntaviivoja asioihin, jotka eivät minulle kuulu, sekä ollut yleensäkin liian kiinnostunut isosta kuvasta suhteessa omaan lokerooni. Olen myös puuttunut suoranaisesti omaan työhöni liittymättömiin, mutta toimintaa vaikeuttaviin epäkohtiin turhankin pontevasti ja rohkaissut myös kollegoja nostamaan organisaation onnistumisen esteitä keskusteluun. Olen tainnut olla esimiehelleni helvetin hankala työntekijä.

 

”Mistä johtuu, että toisessa työpaikassa tunnen olevani talentti ja toisessa haaste. ”

 

Olen huomannut, että omalta osaltani kaikki henkilöityy. Sitoudun siis työssäni tehtävääni enemmän ihmisiin: omaan esimieheeni, muihin yrityksen avainhenkilöihin ja lähitiimiini. He ovat se porukkaa, joiden arvomaailma ja päivittäiset valinnat luovat tekemisen puitteet ja suuntaviivat sille, miten organisaatio toimii. Kun pystyn arvostamaan yrityksen johtohenkilöitä, luotan myös yrityksen toimintakykyyn. Oma esimieheni taas on avainasemassa mahdollistamassa osallistumiseni sellaiseen tekemiseen, joka laajentaa osaamistani ja mahdollistaa osallistumisen omaa tonttiani isomman kuvan muodostamiseen. Oman tiimin hyvä yhteistyö (tätä muuten pitää tukea rakentamalle sille onnistumisen puitteet ja yhteiset tavoitteet!), tiedon jakaminen ja yhdessä tekeminen taas ovat päivittäisen yhteistyön suola, jonka ansiosta 1+1 on enemmän kuin 2. Jos kaikki edellä mainittu toteutuu, näen mahdollisuuksia tulevaisuudessa ja näyttäydyn organisaatiolle avainhenkilönä. Ja silloin sitoudun. Ja silloin kuin sitoudun, oh boy!, silloin todella sitoudun ja teen yrityksen ja sen ihmisten eteen kaikkeni.

Haluan korostaa, että minulle on (olosuhteista huolimatta) kunnia-asia hoitaa työni odotusten mukaan ja saavuttaa minulle asetetut tavoitteet. Oikean porukan keskellä se onnistuu helposti ja hyvällä boogiella - odotukset ylittäen, toisinaan taas hampaat irvessä jaksamisen kustannuksella. Jälkimmäisessä tapauksessa tiemme eroavat viimeistään heti, kun uusi paikka on tähtäimessä ja joskus jo aiemminkin. Sillä jos huomaa olevansa toisen kirjoittamassa tarinassa, jonka juoni menee omasta mielestä vinoon, onnellisen lopun aikaansaamiseksi on parasta hypätä itse ulos tarinasta!

En aikuisten oikeasti usko, että oikeasti olen nii-iin hankala (enemmänkin vaativa!), mutta rekrytoinnin ja johtamisen perusteiden elävä laboratoriokoe olen kyllä. Jos haluat ulosmitata minusta parhaan osaamiseen ja tarmokkuuden asioiden edistämiseen sekä sitouttaa minut, tässä ohjelistasi:

🥕 myy minulle yrityksen tarina ja arvot jo rekrytointivaiheessa

🥕 varmista, että minulla on realistinen ja ajantasainen kuva siitä, missä mennään. Älä pihtaa tietoa, jonka saat jakaa!

🥕 huolehdi, että pelaamme alusta lähtien samaan maaliin kertomalla, missä maali on. Kirkasta minulle tavoitteita matkan varrella!

🥕 ole kiinnostunut minusta, osaamisestani ja mielipiteestäni ja anna minun olla kiinnostunut yrityksestä ja sinusta

🥕 huolehdi, että organisaatiossa eletään sen arvojen mukaan. Arvot jäävät sanahelinäksi, jos ne eivät ohjaa päivittäisiä valintoja. Älä pidä organisaatiota vain passiivisena tekemisen alustana vaan hyväksy sen (rakennettujen!) rakenteiden ja prosessien muovaavan kaikkien toimintapaa.

🥕 näytä, että saat aikaan sen, mikä sinun pitää saada aikaan (esimerkin voima!), niin minäkin saan

🥕 syötä minulle haasteita, tulevaisuuden näkymiä ja mahdollisuuksia yrityksessä – ja anna minun elää niitä todeksi!

🥕 ihminen on aina kokonaisuus toivottuja ja vähemmän toivottuja ominaisuuksia, sinäkin. Jos tunnistat vuorovaikutuksessamme haasteita jo ensimmäisessä keskustelussa, tiedosta, että palkkaamalla minut otat tietoisen riskin siihen, että niitä on jatkossakin. Pärjäämme kyllä, mutta can You handle it?

🥕 ole läsnä ja ihminen ihmiselle - niin rakentuu luottamus ja molemminpuolinen kunnioitus!

 

Minulle edellä luetellun listan toteutuminen auttaa tunnistamaan menestyvän yrityksen, organisaation ja työyhteisön. Ja lupaan, että sellaisiin palan halusta sukeltaa ja ylittää odotukset! Olen muuten myös huomannut yllä listaamieni asioiden olevan pääpiirteittäin myös parhaiden ja kestävimpien asiakaskumppanuuksieni rakennuspalikoita.

Summa Summarum: Uskon, että parhaat työntekijät valitsevat työnantajansa ja parhaat työnantajat pääsevät valitsemaan parhaista työntekijöistä. Ja toisaalta maailma on täynnä esimerkkejä (minä mukaan lukien) siitä, että yhden yrityksen luottotyöntekijä ei ole kaikkien yritysten paras työntekijä. Kyse on arvojen, kulttuurin ja toimintatapojen yhteensopivuudesta. Minulla on ollut mahtavia kollegoja, jotka menestyvät ja rakentavat uraansa organisaatioissa, joissa minä ryydyn ja toisaalta olen itse onnistunut ja tuntenut syvää työn imua joidenkin mielestä mahdottomissa työpaikoissa.

Nyt tiedän, mikä toimii minun triggerinäni. Mikä sinut saa loistamaan?

Kirjoittanut: Kaisa-Maria Kokkonen

Tuloksia tehdään täällä

Ota yhteyttä, odotamme jo lähtötelineissä